Kadotettu onni: prologi

Ei, en ole kadonnut bittiavaruuteen. Olin jotenkin onnistunut unohtamaan tämän blogin olemassaolon. En ole kyllä kirjoitellut viime vuonna koinkaan paljoa, mutta tänään siihen tuli viimein muutos. Tarinatupa herää eloon uuden novellin/tarinan muodossa.

Teksti © Jela

***

Makasin sängylläni kuunnellen musiikkia. Oli aivan tavallinen perjantai-ilta, ja vietin ansaittua vapaapäivääni tallihommista. Vaikka pidinkin tallihommien tekemisestä, oli ihan mukavaa keskittyä vain rentoutumiseen. Ajattelin silti Dania, mustaa poniruunaani, jonka kanssa olemme kilpailleet melko menestyksekkäästi esteillä. Koulukisoistakin olemme saaneet pari sijoitusta.

Haaveiluni keskeytyivät äkisti, kun puhelimeni soi. Ruudulla välkkyi parhaan ystäväni Inan nimi. Kurtistin kulmiani, sillä Inan pitäisi olla tallilla tekemässä iltatallia. Vastasin kuitenkin puheluun, ja pian sain kuulla uutisen, jonka vuoksi minun oli jätettävä vapaailtani ja kiiruhdettava tallille.

Haalin nopeasti tarvitsemiani tavaroita yhteen kasaan, ja survoin ne yhtenä möykkynä tallikassiini. Juoksin alakertaan ja laitoin kengät jalkaani. Nappasin takin naulakosta, ja tajusin, että minun on jätettävä vanhemmilleni jokin viesti, jotta he tietävät missä olen. Raapustin nopean viestin, jossa selitin tilanteen, jonka jälkeen suorastaan ryntäsin ulos ovesta.

Saavuin tallille viidessätoista minuutissa. Paikalla oli eläinlääkärin auto, jolloin huoli levisi kehooni. Kiiruhdin talliin suoraan Danin karsinalle. Ina huomasi tuloni ja tuli luokseni.

- Mikä Danilla on? kysyin. 

- Eläinlääkäri epäilee kaviokuumetta, Ina huokaisi. – Hän sanoi, ettei ole varmaa selviääkö Dani. 

- Ei, kyllä se selviää, vakuutin hänelle.

Menin Danin luo karsinaan, jossa eläinlääkäri tutki sitä. Asetuin ponini viereen ja silitin sen kaulaa. Dani huohotti raskaasti. Se katsahti minuun ja yritti nostaa päätään, mutta sen voimat eivät riittäneet. Eläinlääkäri huokaisi, ja pyysi minut mukanaan käytävän puolelle. 

- Olet varmaankin Lola? hän kysyi.

- Kyllä olen, vastasin.

Syntyi pitkä hiljaisuus, jonka rikoin kysymällä, mikä Danilla on. 

- Valitettavasti Danilla on kaviokuume, eläinlääkäri sanoi. – Se on niin paha, ettei sille voi tehdä mitään. 

- Ta-tarkoitatko, että se ei selviä? sopersin.

- Valitettavasti on erittäin epätodennäköistä, että Dani selviäisi, eläinlääkäri totesi. – Minulla on mukanani lääkkeitä, jos haluat päästää sen kärsimyksistään.

Eläinlääkäri meni juttelemaan Inan ja tallinomistajan kanssa. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja pujahdin Danin karsinaan. Poni hörähti minulle hiljaa. Kiedoin käteni varovasti sen kaulan ympärille. Halusin uskoa sen selviämiseen, mutta en enää kyennyt siihen.

- Kun ostin sinut, lupasin ettei sinun tarvitse koskaan kärsiä. Ja sen lupauksen aion myös pitää, kuiskasin Danin korvaan.

Nousin ylös ja kävelin eläinlääkärin luo. Kerroin hänelle päätöksestäni ja yritin pidätellä kyyneleitäni parhaani mukaan. Ina halasi minua rohkaisevasti. Eläinlääkäri palasi takasin tarvittavien tavaroiden kanssa, ja meni Danin karsinalle. Hän katsahti minuun kysyvästi. Nielaisin, ja kävelin rakkaan ponini karsinaan. Silitin sen mustaa karvaa, kun eläinlääkäri valmisteli lopetuspiikkiä. Hän tuli karsinaan ja pisti piikin Danin kaulaan. Silitin sitä koko tapahtuman ajan. Eläinlääkäri poistui karsinasta, jotta saisin olla viimeiset hetken kahdestaan Danin kanssa.

Kului muutama minuutti, jonka jälkeen tunsin kuinka Dani veti viimeisen henkäyksensä. Sitten jäljelle jäi vain musta poni, joka makasi elottomana karsinassaan. Pidin ponin päätä sylissäni ja suukotin sen silkkistä turpaa viimeisen kerran. Paras ystäväni oli poissa.

***

Tässä olisi sitten uuden tarinani prologi. Jatkoa yritän julkaista mahdollisimman pian. Kommentteihin voi jättää parannusehdotuksia tai vaikka ajatuksia tarinasta, kuitenkin asiallisesti.

- Jela

Chiran kirjavinkki - Tammikuu

Heissan! Vuosi on vaihtunut, joten eiköhän herätellä tätäkin blogia. Ajattelin aloittaa uuden sarjan, jossa antaisin teille lukuvinkkejä kirjoista. Olen lukenut kaikki kirjat, joita esittelen tässä sarjassa - osan useampaan kertaan! Mutta eiköhän aloiteta ensimmäisellä, tammikuun kirjavinkkauksella!

Tammikuun kirjavinkissä esittelen teille kirjan, jonka olen lukenut kolmeen kertaan xD Se on myös viimeisimpänä lukemani kirja. Itse pidän kyseisestä kirjasta, joten toivon, että tekin pidätte.

***

Kirjan etukansi, kuva (c) Chira

Kirjan nimi: Kaunotar ja Hirviö
Kirjailija: Sani Cooper
Sivumäärä: 154

Kirja kertoo Gillian-nimisestä tytöstä, joka matkustaa ratsastusleirille Kanjoniputoukselle. Hän saa hoitohevosekseen hevosen, Kaunottaren, jonka kaikki muutkin olisivat halunneet. Kaikki ei kuitenkaan mene aivan putkeen. Gillian joutuu vaaralliseen seikkailuun yllättävän hevosen, Hirviön, kanssa.

Kirja on hevoskirja, jossa on omaan makuuni sopivasti jännitystä. Sain kirjan PennyGirl- kirjakerhosta, joten jos haluat lukea kyseisen teoksen, sen löytäminen voi tuottaa hankaluuksia. Suosittelen kirjaa, jos pidät hevosista, sillä tästä kirjasta niitä ei puutu.

***

Toivottavasti piditte tästä sarjan ensimmäisestä osasta. Näitä tulee kerran kuukaudessa, ja muita postauksia sitten näihin väleihin.

Ikävä - Prologi

Heissan! Täällä ollan taas! Olen innostunut julkaisemaan näitä tarinoita aika useasti, mutta tuskin se ketään haittaa (:

***

Kimo poni laukkasi minua kohti. Lumi pöllysi sen jaloissa sen nelistäessä täyttä vauhtia. Taivas oli harmaa, ja taivaalta alkoi hiljaa leijailla lumihiutaleita. Kaikkialla oli hiljaista. Metsässä olin vain minä, ja kimo poni, joka lähestyi uhkaavasti. Se oli vihainen, enkä tiennyt siihen syytä. Olinko vahingossa suututtanut sen tulemalla metsään?

   Lähdin juoksemaan. Juoksin pois päin ponista, joka saavutti minua metri metriltä. Pian tunsin terävät hampaat selässäni. Huusin kivusta, ja pyristelin irti siinä onnistumatta. Luovutin, ja antauduin kohtaloni valtaan…

   Heräsin yltä päätä hiessä. Taas sama painajainen, ajattelin. Olin nähnyt samaa unta monta viikkoa. Se oli aina yhtä karmiva. En tiennyt syytä unelleni, eivätkä tienneet psykiatritkaan, joiden luokse vanhempani olivat minut lähettäneet. Aina siellä sanottiin samaa: ”se on vain ohimenevä painajainen”. Eipä ollut, sillä se oli jatkunut lähes kuukauden.

   Nousin sängystä ja kävelin yöpöytäni luo. Katsoin haikeana kuvaa kimosta ponista, joka oli hoitoponini asuessamme kaupungissa. Olimme muuttaneet vähän alle kuukausi sitten maalle isäni työn perässä. Olin käynyt kerran viikossa tallilla ratsastustunneilla, sekä pari kertaa hoitamassa Karkkia. Karkki oli paras ystäväni, jolle saatoin jakaa kaikki salaisuuteni, koska tiesin ettei se kertoisi niitä eteenpäin.

   Olin aina ollut iloinen tyttö, jolla oli melko monta kaveria. Maalle muuttaessamme minusta tuli sulkeutunut ja hiljainen. Sain jatkaa ratsastustunteja toisella ratsastuskoululla, mutta eipä se paljoa lohduttanut. Minusta tuli nopeasti tallikiusattu, mutta en tiennyt syytä kiusaamiselleni. Ehkä satuin olemaan outo kaupunkilainen, jota tarvitsee kiusata.

   Täällä uudessa kaupungissa, tai oikeastaan kylässä, sillä ei tätä oikein voi kaupungiksi kutsua, minulla ei ole ollenkaan ystäviä, sillä en ole vaivautunut tutustumaan keneenkään. Eikä kukaan varmaan haluaisikaan tutustua minuun. Koulussa tuntuu, että kaikki välttelevät minua vain, koska olen kaupungista. Luokallani on pari tyttöä, jotka käyvät samalla tallilla. Juuri he ovat tallikiusaajani. Ette osaa arvata kuinka yllättynyt olin, kun näin heidät koulussa. Toivoin voivani vajota maan alle, mutta eihän se ollut tietenkään mahdollista.

   Huokaisin. Miksi meidän oli pitänyt muuttaa? Olisin halunnut jäädä kaupunkiin Karkin ja kavereideni luo. Siellä tunsin itseni hyväksytyksi ja onnelliseksi. Täällä taas onnettomaksi luuseriksi, josta kukaan ei välitä. Olisinpa saanut jäädä. Mutta ei. Äiti ja isä olivat raahanneet minut tänne, ja täällä minun olisi totuttava elämään.

***

Sellainen oli prologi. Mitäs piditte? Heräsikö mielenkiinto?

Seuraavaa postausta odotellessa

- Chira

Taistelu Black Stormista, luku 3

Kolmas luku on täällä! Enempiä jöpisemättä päästän teidät lukemaan (:

***

Kuulin kuinka auto ajoi pihaan. Nousin seisomaan ja kurkistin käytävälle. Erotin ulkoa mustan farmariauton, jonka perään oli kiinnitetty traileri. Stormin ostaja oli saapunut.

Livahdin karsinasta ulos juuri ajoissa, sillä aivan parin sekuntin kuluttua isäni ja punatukkainen tyttö astuivat käytävälle. Arvasin, että hän olisi Stormin ostaja.
- Hei Isla, tässä on Sofia. Hän ostaa Stormin.
- Hei, vastasin ja pakotin hymyntapaisen kasvoilleni.
- Voisitko näyttää Sofialle, mistä Stormin tavarat löytyvät? Minun täytyisi mennä, isä sanoi.
- Tietenkin, vastasin teennäisesti.

Oikeastihan en olisi näyttänyt mistään hinnasta, mutta en voinut sanoa sitä isän kuullen. Hymyilin vain tekohymyäni, ja odotin, että isä lähtisi.

Kun isäni oli lähtenyt tallista, Sofia kääntyi puoleeni. Hän tokaisi vain nopeasti:
- En tiedä, miksi et pidä minusta, mutta voin nyt todeta, että tunne on molemminpuolinen.

Hämmennyin tuon tytön sanoista. Mistä tuo punapää arvasi? Olin aikeissani sanoa jotain takaisin, mutta Sofia keskeytti minut:
- Näytätkö nopeasti kaikki minun hevoseni tavarat? Sofia kysyi painottaen sanoja 'minun hevoseni'.

Sydäntäni vihlaisi, mutta yritin pysyä vahvana. Nyökkäsin, ja lähdin johdattamaan tyttöä satulahuoneeseen.

- Tässä ovat Stormin satulat ja suitset, tuolla kaapissa ovat sen loimet ja pari satulahuovista. Ja suojat myös, selostin, vaikka halusin vain rynnätä ulos tallisra ja lukittautua huoneeseeni.

Sofia meni tutkimaan varusteita, joten päätin liueta paikalta. Suuntasin suoraan Stormin luo ja painoin poskeni sen lapaa vasten. Annoin kyynelten pudota hevosen pehmeälle karvalle.

***

Lähiaikoina julkaisen prologin toisesta tarinastani (:

~ Rocky/Chira

Taistelu Black Stormista, luku 2

Edellisen osan voit lukea täältä.

Vuorossa novellin toinen osa. Pahoittelen pitkähköä taukoa, yritän kirjoitella aktiivisemmin. Mutta mennään toiseen osaan.

-----

Hahmo hätkähti ääntäni ja kääntyi peloissaan ympäri. Pysähdyin. Hahmo oli isäni. Hän oli tullut etsimään meitä, ja vain yhdestä syystä. Stormin ostaja oli tullut. Hän veisi parhaan ystäväni mennessään, ja sydämeeni jäisi tyhjä aukko, jota ei voisi täyttää uudelleen.
   Nyt isäkin tunnisti minut. Hän tuli luokseni taluttaen Stormia.
- Isla, olemme olleet huolissamme. Miksi karkasit sillä tavalla?
En vastannut. Katsoin maahan ja yritin tukahduttaa silmiini puskevat kyyneleet.
- Isla, ymmärrän miltä sinusta tunt-...
- Miksi sitten teette näin? Miksi tuhoatte elämäni, viemällä Stormin minulta? huusin. - Jos kerran ymmärrät, sinun pitäisi olla myymättä Stormia!
   Käännyin ympäri ja juoksin pois. En välittänyt isäni huudoista, ennen kuin Stormin hirnunta halkoi niittyä. Käännyin ympäri nähdäkseni miten isä talutti Stormin pois.
   Kun isä oli kadonnut Stormin kanssa, istuin nurmikolle ja itkin. Ajattelin yhteisiä muistojamme, ja kipu iski voimakkaammin. Se sattui. Miksi vanhempani eivät välittäneet tunteistani? He tiesivät, kuinka paljon Stormia rakastan, mutta silti he vain vievät sen pois minulta.
   Nousin ylös, ja lähdin kotiin päin. Halusin nähdä Stormin viimeisen kerran, halata sitä ja kuiskata sen korvaan, kuinka paljon sitä rakastan. Ja olisihan minun aivan pakko nähdä, kuka Stormin osti. Ehkä hän antaisi käydä katsomassa sitä?
   Kotitilallamme oli täysi kaaos, kun saavuin paikalle. Etsin Stormia katseellani, mutten nähnyt sitä. Se oli luultavasti tallissa, joten kurkistin sisään ja kuiskasin:
- Storm?
   Vaimea hörähdys kuului tallin perältä. Livahdin ovesta sisään, ja raivasin tieni Stormin karsinalle. Avasin salvan ja pujahdin sisään. Storm tuli tapansa mukaan kerjäämään herkkuja. Se hamusi taskuani. Kun se ei saanut namia, se alkoi etsimään heinänkorsia lattialta.
   Istahdin seinää vasten ja rapsutin Stormin leveää otsaa. Minun tulisi sitä hirveä ikävä, kun se lähtisi.

Seuraavaa osaa odotellessa!
~ Rocky

Taistelu Black Stormista, luku 1

Ensimmäinen luku kirjoittamastani novellista, toivottavasti pidätte :)

Tuuli tuiversi hiuksissani, kun laukkasimme vihreän niityn poikki. Vain minä ja Black Storm. Tunsin Stormin voiman allani. Tunne oli sanoin kuvaamaton.
   Kun lopulta pysäytin Stormin, annoin pidättelemieni kyynelten tulla. Lyyhistyin hevoseni kaulalle, ja halasin sitä lujaa. Storm taivutti kaulaansa, jotta näkisi minut. Se katseli minua korvat hörössä ja hirnahti hiljaa.
   Kun olin rauhoittunut, liu'uin alas Stormin leveästä selästä. Tarkastelin mustaa ruunaa. Se oli elämäni valopilkku, jota palvoin. Jota rakastin, ja josta en halunnut koskaan luopua. Mutta päivä, jota en koskaan uskonut tulevan, oli tänään. Niimpä karkasin. Karkasin Black Stormin kanssa.
   Voisinkin varmaan kertoa, miksi karkasin. Tai miksi me karkasimme. Syy on niinkin yksinkertainen, kuin pelko maailman parhaan ystävän menetyksestä. Tässä tapauksessa kyse oli Stormista. Vanhempani pudottivat pommin, kun tulin tallilta. He sanoivat myyvänsä Stormin. Ja mikä pahinta, ostaja oli jo matkalla. Niinpä näin ainoaksi keinokseni karkaamisen.
   Joten juoksin tallille, ja karautin Stormilla pakoon. Ja nyt olin keskellä suurta niittyä, aivan yksin ja nälissäni. Olin ollut idiootti, sillä en suutuksissani tajunnut ottaa evästä mukaan. Mutta en menisi takaisin nälän takia, joku saisi tulla etsimään minut.
   Kului tunteja, ja nälkäni kasvoi, mutta ketään ei näkynyt. Storm laidunsi vieressäni kaikessa rauhassa, eikä edes kohottanut päätään tarkistaakseen sijaintini. Hyvä, että edes toisella meistä oli ruokaa.
   Päätin mennä niityllä kasvavan puun varjoon, sillä kirkkaana porottavan keskipäivän auringon kuumuus teki oloni voimattomaksi. Istuin pehmeälle nurmikolle, ja nojasin puunrunkoa vasten. Tunsin väsymyksen kehossani, ja pian olin täydessä unessa.
   Heräsin hätkähtäen. Ensin en tiennyt mihin heräsin, mutta sitten kuulin hätääntyneen hirnahduksen. Storm! Nousin ylös ja tähysin ympärilleni. Stormin tummaa siluettia ei näkynyt ensin ollenkaan, mutta sitten erotin hevoseni, niityn toisessa laidassa. Se rimpuili vastaan. Lähdin juoksemaan Stormia kohti. Halusin tietää mitä se vastusti. Lähemmäs päästyäni erotin ihmisen, joka piteli kiinni sen riimusta. Huusin niin kovaa kuin jaksoin:
- Näpit irti hevosestani!

Seuraavaa lukua odotellessa,
- Rocky

Heipsansaa!

Tänne tulen raapustelemaan, julkaisemaan tarinoita, kun saan niitä valmiiksi. Siinä voi oikeasti kestää, sillä olen hidas kirjoittamaan.

Mutta, ensimmäinen tarinani ensummäisen luvun julkaisen, kun sen saan valmiiksi (:

Heippa, näkemisiin
- Rocky