Ensimmäinen luku kirjoittamastani novellista, toivottavasti pidätte :)
Tuuli tuiversi hiuksissani, kun laukkasimme vihreän niityn poikki. Vain minä ja Black Storm. Tunsin Stormin voiman allani. Tunne oli sanoin kuvaamaton.
Kun lopulta pysäytin Stormin, annoin pidättelemieni kyynelten tulla. Lyyhistyin hevoseni kaulalle, ja halasin sitä lujaa. Storm taivutti kaulaansa, jotta näkisi minut. Se katseli minua korvat hörössä ja hirnahti hiljaa.
Kun olin rauhoittunut, liu'uin alas Stormin leveästä selästä. Tarkastelin mustaa ruunaa. Se oli elämäni valopilkku, jota palvoin. Jota rakastin, ja josta en halunnut koskaan luopua. Mutta päivä, jota en koskaan uskonut tulevan, oli tänään. Niimpä karkasin. Karkasin Black Stormin kanssa.
Voisinkin varmaan kertoa, miksi karkasin. Tai miksi me karkasimme. Syy on niinkin yksinkertainen, kuin pelko maailman parhaan ystävän menetyksestä. Tässä tapauksessa kyse oli Stormista. Vanhempani pudottivat pommin, kun tulin tallilta. He sanoivat myyvänsä Stormin. Ja mikä pahinta, ostaja oli jo matkalla. Niinpä näin ainoaksi keinokseni karkaamisen.
Joten juoksin tallille, ja karautin Stormilla pakoon. Ja nyt olin keskellä suurta niittyä, aivan yksin ja nälissäni. Olin ollut idiootti, sillä en suutuksissani tajunnut ottaa evästä mukaan. Mutta en menisi takaisin nälän takia, joku saisi tulla etsimään minut.
Kului tunteja, ja nälkäni kasvoi, mutta ketään ei näkynyt. Storm laidunsi vieressäni kaikessa rauhassa, eikä edes kohottanut päätään tarkistaakseen sijaintini. Hyvä, että edes toisella meistä oli ruokaa.
Päätin mennä niityllä kasvavan puun varjoon, sillä kirkkaana porottavan keskipäivän auringon kuumuus teki oloni voimattomaksi. Istuin pehmeälle nurmikolle, ja nojasin puunrunkoa vasten. Tunsin väsymyksen kehossani, ja pian olin täydessä unessa.
Heräsin hätkähtäen. Ensin en tiennyt mihin heräsin, mutta sitten kuulin hätääntyneen hirnahduksen. Storm! Nousin ylös ja tähysin ympärilleni. Stormin tummaa siluettia ei näkynyt ensin ollenkaan, mutta sitten erotin hevoseni, niityn toisessa laidassa. Se rimpuili vastaan. Lähdin juoksemaan Stormia kohti. Halusin tietää mitä se vastusti. Lähemmäs päästyäni erotin ihmisen, joka piteli kiinni sen riimusta. Huusin niin kovaa kuin jaksoin:
- Näpit irti hevosestani!
Seuraavaa lukua odotellessa,
- Rocky
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti